Ennen palapelin myyntiin laittamista kannattaa ensimmäisenä miettiä, miten haluat pelin siirtyvän ostajalle. Jotkut harrastajat vannovat noutojen nimeen, mutta monelle lähettäminen on käytännössä paras vaihtoehto. Varsinkin pienillä paikkukunnilla palapelin lähettäminen on myyjälle järkevin tai jopa ainoa vaihtoehto saada peli eteenpäin.
Palapelin lähettäminen ei ole hankalaa, mutta ensimmäisellä kerralla siihen kannattaa kyllä perehtyä huolella. Tässä postauksessa haluan kertoa erilaisista palapelin lähettämistavoista ja mitä on hyvä ottaa huomioon palapeliä lähettäessä. Myös ostajan kannattaa miettiä, mikä on itselle helpoin vaihtoehto paketin vastaanottamiseksi.
Kaikki tiedot ovat helposti löydettävissä myös esimerkiksi Postin sivuilta, mutta haluan kirjoittaa tiivistetysti tähän huomioonotettavat asiat ja osaltaan madaltaa kynnystä palapelien lähettämiselle. Palapeliharrastaja voi tulla kovin iloiseksi, kun saa viimein kaipaamansa pelin itselleen.
Paketin kuljetuspalveluita
Paketin lähettämiseen on käytännössä yleisimmin käytössä seuraavat palveluntarjoajat.
- Posti
- Matkahuolto
- R-paketti
Posti
Omien kokemusteni mukaan Posti on ehdottomasti yleisin paketin lähetyspalvelu palapeleissä. Postin suuri suosio perustuu varmaankin siihen, että lähetys- ja noutopaikkoja on paljon saatavilla tavallisten ruokakauppojen yhteydessä. Itse suosin postia juurikin siitä syystä, että voin lähettää ja noutaa paketteja kauppa-asiointini yhteydessä pakettiautomaatista. Tällöin en ole sidoksissa postin aukioloaikoihin eikä tarvitse pistäytyä Postitoimipisteeseen, jossa en yleensä asioi. Lisäksi joku muukin kuin minä voi noutaa helposti paketin, jos hänellä on avauskoodi. Postista paketin saa vain valtakirjalla. Näistä syistä olen itselleni parhaaksi vaihtoehdoksi mieltänyt Postin automaattilokeron.
S-koon paketin mitat Postilla ovat 32*42*11 cm. Tähän pakettikokoon mahtuu näppärästi ainakin yksi palapelilaatikko. Yleensä korkeus on rajoittava tekijä, sillä suuri palapelilaatikko voi olla jopa 5-6 cm korkea + paketointiin tarvittavat materiaalit. S-koon paketti saa painaa yli 30 kiloa, joten paino ei tässä tapauksessa ole rajoittava tekijä.
Matkahuolto
Muutaman kerran olen lähettänyt paketin Matkahuollon kautta. Matkahuollon pakettikoko on hieman suurempi, kuin Postilla. S-koon paketin mitta on 40*55 cm. Korkeus on 10 cm, eli sentin vähemmän kuin Postilla. Paketoin kaksi palapeliä peräkkäin, jolloin sain pelit menemään S-koon paketin hinnalla. Paketointi vaati kuitenkin melkoista askartelua, joten jatkossa en tuollaiseen enää aio ryhtyä.
R-paketti
R-kioskia en suosi sen takia, että joutuisin vierailemaan siellä erikseen ja toisaalta lähes aina joudun itse jonottamaan paketteja R-kioskilla. R-kioskeja ei myöskään ole joka kunnassa, joka varmasti osaltaan rajoittaa pakettien lähettelyä ja vastaanottamista.
Ärräpaketin koko on 40*50*10 cm eli melko lähellä Matkahuollon mittoja.
Lähetyksen hinta
Hinnoissa eri lähetystapojen välillä ei ole eroa yhtä palapeliä ostaessa. Halvimmillaan pelin lähettäminen maksaa 5,90 euroa lähetyspalvelusta riippumatta. Maksaminen kassalle Postissa onkin sitten huomattavasti kallimpaa, kuin netistä ostettu lähetys. Tällä hetkellä kassalle maksettu palapelilaatikko maksaa vähintään 9,90 euroa. Joten ero on aika merkittävä.
Silloin tällöin voi olla erilaisia kamppanja-alennuksia, jolloin paketin voi lähettää edullisemmin.
Seuraavassa postauksessa kerron tiivistetysti vinkit yhden palapelin lähettämiseen Postin kautta.