Tervetuloa palapelien maailmaan!

Suunnitteletko palapeliharrastuksen aloittamista vai oletko kenties jo kokenut palastelija? Tähän blogiin aion koota omia kokemuksiani ja vinkkejä palapeliharrastuksesta. Suomenkielisiä palapeliaiheisia blogeja en ole ainakaan itse löytänyt ja ajattelin, että sellainen voisi kiinnostaa muitakin.

Kuinka oma palapeliharrastukseni alkoi?

Olen tehnyt palapelejä aivan lapsuudestani saakka, mutta varsinaisen innostuksen palapeleihin sain alkuvuodesta 2020. Korona-aikana ihmiset ovat viettäneet poikkeuksellisen paljon aikaa kotona. Tästä syystä palapeliharrastajien määrä on kasvanut huippulukemiin.

Oma innostumiseni ei johdu varsinaisesti koronan aiheuttamasta kotona olemisen lisääntymisestä, vaan äitiyslomastani.  Kuvan palapeli liittyy vahvasti tuohon aikaan.Tämä palapeli on Heyen 2000 palainen peli nimeltä Abyssinian.

Olin ostanut muutaman pelin valmiiksi kaappiin ja tätä peliä aloittelin raskausaikoihin kesällä 2019. Peli oli kuitenkin todella työläs, paljon työläämpi kuin olin olettanut ja se jäikin kesken.

Kaivoin pelin uudestaan esiin kevään 2020 aikana ja lopulta se valmistuikin pitkällisen puurtamisen jälkeen. Tästä alkoikin palapeliharrastus sitten kunnolla, kun ajattelin tehdä seuraavaksi hieman helpompia pelejä. Sillä tiellä ollaan edelleen.